Useimmilla kalamiehillä on käynyt kalastusreissulla jonkinlainen kämmi, jossa tiputtaa jotain veteen, jolloin se on todennäköisesti mennyttä. Olipa se sitten täysi tölkki olutta, purkki kalanruokaa tai muuta sellaista. Yksi nykyaikana yleistynyt vahinko on se, että pudottaa puhelimen veteen. Tämä onkin melko huonoa tuuria, sillä usein uuden puhelimen hankinta on melko kallista puuhaa. Sen ei kuitenkaan tarvitse […]
Author: Rebecka
Kalastusveneen osto
Moni suomalaisista kalastaa. Tutkimuksen mukaan vain 6,5% kyselyyn vastanneista ei ole koskaan kalastanut. Jokamiehenoikeuksiin kuuluu, että mato-ongella saa kuka tahansa kalastaa, mutta monet himoitsevat isompaa saalista ja ostavatkin kalastuksenhoitomaksun, virvelin ja vieheitä. Osalla rakas harrastus saattaa myös muuttua intohimoksi ja sitä kautta myös välineurheiluksi. Vapoja, keloja ja vieheitä pitää olla montaa erilaista, jotta se olisi […]
Veneily harrastuksena
Veneily on säilyttänyt asemansa suosittuna harrastuksena vuosikymmenten ajan. Juontaahan veneily varsin vahvasti historiaan ja menneiden vuosikymmenten ja vuosisatojen elinkeinoihin. Menneinä aikoina laivoja ja veneitä käytettiin tavaroiden kuljetukseen, kun esimerkiksi uusia tuotteita ja ruokia kuljetettiin itämaista Eurooppaan. Ennen lentokoneiden ja autojen aikaa ihmiset myös kulkivat paikasta toiseen laivoilla ja veneillä. Tämä olikin yksi tärkeimmistä kuljetusmuodoista junan […]
Veneet ja veneilyharrastus
Veneily on hieno harrastus Veneilystä pitävät lähes kaikki vauvasta mummoon ja vaariin. Suomessa huvi-ja vapaa-ajan veneilyä harrastetaan pääosin kesäisin sääolosuhteiden vuoksi. Talven aikana veneilyn harrastajat huoltavat ja tarvittaessa kunnostavat venettä, jotta se on taas valmis käyttöön ensimmäisten kesätuulten puhaltaessa. Veneilyä harrastetaan perinteisten purje- ja soutuveneiden sekä moottoriveneiden avulla. Kesälomilla ja esimerkiksi juhannuksena veneilyä harrastetaan eniten, […]
Oma vene tuo mukanaan vapautta ja vastuuta
Suomalaiset ovat mökki- ja venekansaa. Oman veneen hankkiminen onkin monen haave ja moni tämän haaveen myös toteuttaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että oman veneen mukanaan tuoman vapauden lisäksi oman veneen omistaminen tuo mukanaan myös suuren vastuun! Maltti ja maalaisjärki ovat tarpeen vesillä liikuttaessa, minkä lisäksi on tärkeää opetella vesillä liikkumiseen liittyvät säännöt sekä tarkkailla säätiedotuksia […]
Risteilyt Itämerellä
Suomalaiset ovat aina rakastaneet risteilyjä. Vesi on aina ollut olennainen osa suomalaisten historiaa, onhan Suomi tuhansien järvien maa ja lisäksi maalla on merenrantaa pitkät pätkät. Veneellä on liikuttu aikojen alusta lähtien jokia pitkin ja sen jälkeen pidemmälle merta pitkin. On siis luonnollista, että suomalaiset tykkäävät käydä lomamatkoilla risteilyllä. Laivatkin ovat toki kehittyneet huimasti alkuajoista lähtien. […]
Kuinka aloittaa veneily tai purjehdus?
Suomi on tuhansien järvien maa ja tämän lisäksi meiltä löytyy reilusti rantaviivaa ja upeaa saaristoa. Ei siis ihme että veneily ja purjehdus eri muodoissaan ovat suomalaisille rakas harrastus. Kesämme ovat lyhyitä, jolloin veneilyn harrastamiseen ei ole tarjolla niin paljon aikaa kuin monissa muissa maissa, mutta ehkä juuri tämän takia veneilystä innostuneet viettävät mielellään kaiken mahdollisen […]
Yhdistelmävene helpottaa toiminnassa
Yhdistelmäveneen määrittelyä Siitä lähtien, kun ihminen oppi kulkemaan vettä pitkin, on vedenpäällisen kulkuneuvon tarkoituksen mukaan liitetty veneeseen elämää helpottavia osia, kuten kuljetusalusta pyörineen, tuulenpitävä suoja sekä varastotiloja. Ihminen muinoin etsi paksun noin kolmemetrisen puun, jota koversi pitkittäissuunnassa, kunnes siitä tuli vene. Pienemmistä puista tehtiin käsin vuolemalla airoja, meloja, peräsin, tappi ja veneen keulan koriste, jossa […]
Risteilyalukset tarjoavat viihdettä
Risteilijä on yksi rakastetuimmista laivatyypeistä. Etenkin meille suomalaisille risteilyalukset ovat hyvinkin tuttuja. Moni meistä on jossain vaiheessa käynyt risteilyllä joko Ruotsissa, Virossa tai Venäjällä. Yleisimpiä reittejä ovat Helsinki-Tukholma, Helsinki-Tallinna, Turku-Tukholma, Turku-Tallinna sekä Helsinki-Pietari, mutta myös Pohjois-Saksaan on mahdollista matkustaa laivalla. Risteilyalukset ovat kuin liikkuvia viihdekeskuksia. Niiden ideana on, että myös matkustamisesta on tehty viihdyttävää. […]
Oikeaoppinen pukeutuminen veneillessä
Olet sitten lähdössä purjehtimaan tai moottoriveneilemään, on hyvä olla tarpeeksi vaatetta mukana. Merellä, erityisesti Suomen leveysasteilla tulee helposti kylmä ja taivaalta ripsii usein sadetta. Myös kengät ovat avainasemassa veneillessä. Jos haluaa valmistautua säähän kuin säähän veneilleessä, pätee siihen sama sääntö kuin muuhunkin pukeutumiseen: kannattaa panostaa kerroksiin. Uloin kerros olisi hyvä olla jonkinnäköistä kuorimateriaalia ja […]